Sami Määttä 8.12. 2022* 

Valta, vapaus ja julkiset asiat – tarkoitus ja toteutuminen 

 

1. Tarkoitus 

Valta Suomessa on kansalaisella ja kunnan asukkaalla. (potentia) 

Jokaisella on perustuslain mukainen sanan-, omantunnon- ja uskonnonvapaus sekä mm. kokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Äänioikeus vaaleissa on jokaisella 18 vuotta täyttäneellä. (libertas) 

Kansanedustajat, tasavallan presidentti sekä kunta- ja aluevaltuutetut päättävät julkisista asioista. (res publica) 

 

2. Toteutuminen 

'Ihmisen vapaus' on mahdollista, kun perustavat vapaudet ja oikeudet kuuluvat jokaiselle 'yksilölle'. Ja kun niitä käytetään. 

Tällainen kansalais- ja asukasvalta merkitsee myös 'osallisuutta' julkisiin asioihin ja yhteiskuntapoliittista 'keskustelua', jota itse kukin voi käydä ilman ennakkosensuurin kahleita. 

Ajatuksena on, että edustus- ja muut elimet vain käyttävät vapaalta ihmiseltä saatua valtaa. Nuo elimet eivät ole vallan lähde. 

Näin on yleisestikin 'länsimaisen sivilisaation' maissa, joiden yhteiskunnallinen ja sosiaalinen elämä on muovautunut 'valistuksen' ajalla (jatkuu vieläkin tieteenä ja teknologiana), 'kristillisyyden' ja 'perustuslaillisuuden' oloissa. 

--

* Julkaisu https://t.me/incoloursandvibrations/88

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

PrayerWings: Daodejingin avainkäsitteitä